"Soosa, olet ihana!" -kuului sängystämme sunnuntai aamuna kun pienin heräsi aamulla ja huomasi, että isosiskokin on hiipinyt aamun hämärissä siskonpetiimme. .... "äiti ja isä on ihania. MINÄ olen ihana!"... jatkui lause heti perään. Voiko aamu paremmin alkaa. Hymy kerääntyi mieheni ja omille huulilleni ja elämä tuntui todellakin IHANALTA! Miten kaksivuotias voikaan nauttia elämästä täysin rinnoin. Kaikki on ihanaa ja ihania ja päälle hän muistaa AINA sanoa vielä, että "MINÄ OLEN IHANA". Voi mihin se taito on jäänyt elämän matkan varrella? Voi kun se säilyisi vielä isompanakin, jotta osaisimme nauttia elämän pienistä asioista niin kuin kaksi vuotias.
Mutta iltapäivällä tuo ihanuus hävisi omasta mielestäni kun esikoisemme, joka elää elämän yhtä monista murrosvaiheista, sai sellaisen raivarin, että ei ole aikoihin nähty. Hänelle kahden asian päättämisen välillä on joskus mahdoton asia, kun kaikkea pitäisi saada tehdä ja mielellään samaan aikaan. Mistään ei voisi jäädä paitsi. Sitten kun 15min päättämättömyyden jälkeen minä lopulta tein päätöksen ja lähden autolla liikkeelle hän tekikin mielestään oman päätöksen ja sehän oli tietenkin päin vastainen. Koska en enää antanut periksi kuuntelimme Vipsun kanssa raivoavaa huutoa koko 9km automatkan kotiin asti. Jätin Sipriinan autoon ja vein Vipsun nukkumaan ja kuinkas ollakkaa Sipriinakin nukahti autoon huudosta väsyneenä. Sieltä herättyään tyttö oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tämä piirre on kyllä sellainen, jota kadehdin lapsilla. Huudot huudetaan ja sitten se on siinä! Tuon kun aina itsekin muistaisi, eikä enää palaisi menneeseen. Mutta en voi vieläkään muuta kuin ihmetellä esikoisemme luonteen lujuutta kun hän on päättänyt että häntä on kohdeltu väärin. Hän huutaa huutamistaan puolikin tuntia eikä osaa lopettaa vaan raivoaa krokotiilin kyyneleet silmissä. Näitä raivon- ja tunteenpurkauksia kyllä tulee harvakseltaan, mutta sitten kun tulee on siitä oksat pois ja itsellä takki tyhjä sen jälkeen. Soosa esim. on aivan erilainen. Hän kun tussahtaa tuon tuosta. Ja kun tussahdus on tussahdettu se on siinä. Vipsu sen sijaan raivoaa isosiskon lujuudella, mutta ei luojan kiitos yhtä autuudella ja yhtä kauan, vaan ne raivokohtaukset menevät Soosa tavoin hetkessä ohi. Mutta niissä on pontta Soosaa enemmän.
En tiedä, mutta luulen että Sipriinalla vaikuttaa tällä hetkellä tuohon mielen heilahteluihin syksyllä siintävä uusi koulu, kesäloman alku yms.
