Totta se on

Juuri kun ehdin ihastelemaan kaksi vuotiaan kaikki rakastavaa ja syleilevää luonnetta tulee eteen uusi virstan pylväs: kaksi ja puolivuotta. Pieni ihmisemme on saapunut ah niin rasittavaan UHMAIKÄÄN!. Mikään ei onnistu, mitään en tee ilman kolmatta pyyntöä ja kaikki on nurinkurin. Ja tätä kestääkin sitten seuraava vuosi. Onneksi välissä on päiviä jolloin emme muistakaan että pitäisi uhmitella kunnes taas...

Taikuri

Olen viime päivinä miettinyt mikä saa ekaluokan lopettaneen tyttäremme valehtelemaan kirkkain silmin vanhemmilleen asioista, joita hän on tehnyt, mutta jotka ovat kiellettyja. Tätä olen pohtinut yksin, miehen kanssa sekä tuttavien kanssa joilla on samanikäisiä poikia. Toivottomuuden partaalla riutuessani muistin tänään Anna Wilgrenin Lapsi kirjan. tuon mielestäni aivan riemastuttavan hyvän opuksen, josta olen ennenkin hakenut vahvistusta omille ajatuksille ja vastauksia askarruttaviin elämän murrosvaiheisiin. Miksi siis en nyt tuota opusta muistanut vaan pyörittelin asioita päässäni omaksi ja muiden tuskaksi asti.
Sitä lukiessani selvisi siis sekin, että tämä tarinoiden sepittäminen, asioista kertomatta jättäminen kuuluu tulevan kahdeksanvuotiaan ikäkauteen. Huokausujen helpotus, nyt itselläkin helppottaa, että ihana esikoisemme on siis aivan normaali ja käy askel askeleelta isoksi tytöksi. Niin kuin taikurit kääntävät asiat itselleen suotuisaksi, samalla tavalla esikoisemme kääntää asiat itselleen suotuisaksi, eikä näe mitään väärää siinä, että kertoo asian niin kuin itselleen parhaiten ja parhaimmaksi näkee. Ja hänhän näkee sen hieman eri vinkkelistä kuin me vanhemmat. Siis tuleva kahdeksanvuotiaamme ei olekaan kavala - vaan kekseliäs. Hän ei osaa puhua totta. Muu maailma ei totuutta käsittäisi. Niinpä asiat on muunnettava, kaunisteltava, joskus haudattava. Olen yrittänyt vedota tyttäremme moraaliin ja katumukseen, ja ajatellut että hänellä ei niitä enää ole, mutta onneksi Anna Wilhgren antaa uskoa, että nämä eivät ole kadonneet mihinkään. Taitavasti lapsi miettii jo etukäteen, mitä keksii vanhemmille selitykseksi, koska tietää että on tehnyt väärin. Mutta tunsiko hän tunnontuskia pomppiessaan trampoliinilla kun emme olleet kotona ja se oli kiellettyä? No EI varmasti. Hän tahtoi pomppia ja pihalla oli trampoliini. Sitä että siitä jäi kiinni, olikin eri juttu, joten pieni valehtelu kirkkain silmin olisi voinut ehkä pelastaa, yritys hyvä. Myöhemmin tyttäremme jolle anteeksi pyytäminen on vaikeaakin vaikeampi asia, tuli kainaloon ja kertoi, että siksi hän valehteli, kun ajatteli että kun hän ei kerro totuutta en suuttuisi niin kovasti, mutta nyt hän on ymmärtänyt kun on miettinyt, että huudan paljon kovempaa jos hän valehtelee. Tämä tapahtui pari päivää myöhemmin, sen jälkeen kun olin ottanut hänet kiinni toisesta valheesta.
Mutta ehkä lukemani jälkeen osaan ottaa asiat itsekin hiukan toisin. Ja pieni paluu omaan lapsuuteen ei olisi taaskaan pahasta....

Olet ihana

"Soosa, olet ihana!" -kuului sängystämme sunnuntai aamuna kun pienin heräsi aamulla ja huomasi, että isosiskokin on hiipinyt aamun hämärissä siskonpetiimme. .... "äiti ja isä on ihania. MINÄ olen ihana!"... jatkui lause heti perään. Voiko aamu paremmin alkaa. Hymy kerääntyi mieheni ja omille huulilleni ja elämä tuntui todellakin IHANALTA! Miten kaksivuotias voikaan nauttia elämästä täysin rinnoin. Kaikki on ihanaa ja ihania ja päälle hän muistaa AINA sanoa vielä, että "MINÄ OLEN IHANA". Voi mihin se taito on jäänyt elämän matkan varrella? Voi kun se säilyisi vielä isompanakin, jotta osaisimme nauttia elämän pienistä asioista niin kuin kaksi vuotias.
Mutta iltapäivällä tuo ihanuus hävisi omasta mielestäni kun esikoisemme, joka elää elämän yhtä monista murrosvaiheista, sai sellaisen raivarin, että ei ole aikoihin nähty. Hänelle kahden asian päättämisen välillä on joskus mahdoton asia, kun kaikkea pitäisi saada tehdä ja mielellään samaan aikaan. Mistään ei voisi jäädä paitsi. Sitten kun 15min päättämättömyyden jälkeen minä lopulta tein päätöksen ja lähden autolla liikkeelle hän tekikin mielestään oman päätöksen ja sehän oli tietenkin päin vastainen. Koska en enää antanut periksi kuuntelimme Vipsun kanssa raivoavaa huutoa koko 9km automatkan kotiin asti. Jätin Sipriinan autoon ja vein Vipsun nukkumaan ja kuinkas ollakkaa Sipriinakin nukahti autoon huudosta väsyneenä. Sieltä herättyään tyttö oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tämä piirre on kyllä sellainen, jota kadehdin lapsilla. Huudot huudetaan ja sitten se on siinä! Tuon kun aina itsekin muistaisi, eikä enää palaisi menneeseen. Mutta en voi vieläkään muuta kuin ihmetellä esikoisemme luonteen lujuutta kun hän on päättänyt että häntä on kohdeltu väärin. Hän huutaa huutamistaan puolikin tuntia eikä osaa lopettaa vaan raivoaa krokotiilin kyyneleet silmissä. Näitä raivon- ja tunteenpurkauksia kyllä tulee harvakseltaan, mutta sitten kun tulee on siitä oksat pois ja itsellä takki tyhjä sen jälkeen. Soosa esim. on aivan erilainen. Hän kun tussahtaa tuon tuosta. Ja kun tussahdus on tussahdettu se on siinä. Vipsu sen sijaan raivoaa isosiskon lujuudella, mutta ei luojan kiitos yhtä autuudella ja yhtä kauan, vaan ne raivokohtaukset menevät Soosa tavoin hetkessä ohi. Mutta niissä on pontta Soosaa enemmän.
En tiedä, mutta luulen että Sipriinalla vaikuttaa tällä hetkellä tuohon mielen heilahteluihin syksyllä siintävä uusi koulu, kesäloman alku yms.

Huh, huh. Muutimme juuri mieheni kanssa yritykseni varaston uusiin tiloihin ja kyllähän oli urakka. Pienimmät tytöt oli mukana ja onneton kun otin mehupullot ja piparia ajankuluksi, niin sitten käytiin urakalla mettäpissalla, jos ei muuten niin ainakin siskon seuraksi, tietenkin. Ja sitten tuli juostua vauhdilla ja polvet oli kumpaisella auki. Mutta urakka tuli tehtyä, jotain pientä jäi enää huomiseksi + tietenkin tavarat pitäisi saada hyllyihin jollakin aikajänteellä. Toivotaan, että ei suurempia tilauksia ihan heti tulisi...
Tänään jäi pikkuneidiltä päiväunet väliin ja niin kuin uhosin päivällä, että tänään ollaan ajoissa nukkumassa, mikä meillä tarkoittaa seitsemää illalla, niin eikös se kello kuitenkin mennyt yli kahdeksan. Ensin vietiin varastokeikan jälkeen Sipriinan koulukaveri kotiin ja siellä jäin jälleen kerran hänen äidin kanssa suustani kiinni ja mies halusi vielä käydä tontilla ja kuinkas ollakkaan jäin taas suustani kiinni. Kävin naapurissa keskustelemassa vuokrakämpän katsomisesta koska he muutavat siitä omaan taloon juhannuksen jälkeen ja me saamme sen 1.7 alkaen. Asunto on noin 50m päästä rakennuksestamme! Mieletön säkä. Emme olisi muussa tapauksessa mihinkään vuokralle lähteneet, mutta kun vierestä asunto saadaan, niin tilaisuutta ei voi jättää käyttämättä. Sipriina aloittaa 2.luokan syksyllä ko. koulussa, joten kaikki loksahtaa paikoilleen. Toivottavasti vielä saamme nykyisen talon pian kaupaksi. No, siitä lähtiessäni viereisellä tontilla naine alkoi viuhtoa ja hymyillen tuli kohti, ja voi että, rouva oli eräs johon tutustuin äiti-lapsi kerhossa jossa olin pitämässä viime syksynä esittelyä. Aivan ihana ihminen ja he olivat nyt saaneet tontin ja heillä on meidän pikku tyttöjen ikäiset tytöt. Taas kerran emme voineet mieheni kanssa muuta kuin huokaista kuinka onnellisiä olemme kun pääsemme muuttamaan ko. alueelle. Aivan ihania ihmisiä naapureina, koulu- , pururata- luistelu- ja pallokenttä vieressä ja lapsia joka talossa 2- . Laskimme että lapsia alueella on ainakin 40. Niin eikä pidä unohtaa toisten isovanhempien lähellä oloa. Heillekään ei ole kuin vajaa kilometri matkaa. Sen verran, että ei ihan joka hetki ole vieressä, mutta kuienkin lähellä.
Sain eilen perheellemme kutsun Sisiliaan viinitarhoille. Ystäväni Ricardo, jonka tapasin englannissa kielikursseilla on viinitilallisen poika ja koska mieheni on mukana Suomessa viinibisneksessä meillä riittää keskusteltavaa. Mielenkiinnolla odotan, alkavatko he tehdä bisnestä Ricardon perheen kanssa. Olimme suunnitelleet juuri matkaa ensi kesäksi pohjois-Italiaan tapaamaan kämppistäni Englannista Orianaa, mutta saa nähdä muuttuuko matkan kohde etelämmäksi. Katsotaan...
Huomenna on jännä päivä, koska Sipriina saa ensimmäisen kevättodistuksen. Sipriinaa jännittää saako hän stipendin, sillä yksi luokalta tulee sen saamaan. Yritimme puhua että ei se stipendi ole tärkeintä vaan tärkentä on että on tehnyt vuoden aikana parhaansa ja on tyytyväinen itse omaan kouluvuoteensa. Hyvinhän sipriinalla on mennyt kaiken kaikkiaan. Tänäänkin toi kotiin matikan kokeen, missä tulos 29+/30. matikka on ollut hänen lempilajinsa alusta asti ja siitä on tullutkin hyviä arvosanoja.
Mökkivuorotkin on tänään sitten jaettu pikkutyttöjen toimesta. Soosa ilmoitti lounaalla, että hän ei mene futiskouluun vaan lähtee uimakoulun jälkeen ekana mummon ja papan mökille. Sitten voi tulle Sipriina ja sen jälkeen Vipsu, jokainen vuorollaan. Vipsu kyllä yritti säestää vieressä että hän tulee Soosan ja Sipriinan kanssa, mutta isosisko ei ollut kuulevinaan vaan ilmoitti menevänsä yksin.
Katsotaan nyt mitä tulee, sillä hänen mökkireisulleen osuu kummipoikamme ja soosan hyvän ystävän synttärit.....